Tuotetilaus
    Ruoveteläinen Heikki Asunta
    (1904-1959)
  • Kotiseutumiehen sydän sykki kulttuurille

    Asunta oli runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija ja kuvataiteilija, jonka rinnassa sykki suomalaisen talonpojan sydän. Innokas kotiseutumies tunsi maaseudun elämän, luonnon rytmit ja kirjasi runoihinsa näistä kumpuavat syvät tunnot. Hän oli perustamassa Ruoveden Kotiseutumuseota ja toimi yhtenä Vanhan-Ruoveden historiasarjan alkuunpanijana.   Heikki Asunnan kirjallinen tuotanto on laaja: 13 runokokoelmaa, kaksi romaania, ja näytelmää, nuorisoromaani, lasten kuvakirja, pakina- ja novellikokoelma. Lisäksi hän kirjoitti lehtiin sekä aikuisille että lapsille runoja, novelleja, pakinoita, artikkeleita.
  • Merimies kuolee

    Kylä herää, kujilla liikutaan,

    ja aallot lähtevät uimaan.

    Pari miestä pappia noutamaan

    on soutanut aamutuimaan.

    Hylekoirat kiertävät satamaa

    ja ulvovat niin kuin hullut.

    Priki 'Kruunun' timperi sairastaa,

    ja lähtö jo lienee tullut.

    Akat täyttävät ahtaan ovensuun

    ja ryhtyvät kielin kerkein

    tämän kuolevan sielun suuntailuun

    päin tuhoa - varmoin merkein.

     

    Hänet punnitaan, hänet tuomitaan

    kuin paistikas yksin tuumin

    olinpaikkaan kaikista pahimpaan,

    miss' alkaa aherrus kuumin.

    - Akat hiiteen! - soi sana potilaan.

    - On täynnä jo sappi mulla.

    Totivettä äkkiä kiehumaan!

    Voi kohta jo pappi tulla.

    Ihan turhaa teidän, uskon niin,

    suut kourassa kieltä piestä:

    kun on sielu joutunut remonttiin,

    se kaipaa ammattimiestä. -

    Papin tultua nous hän ryntäilleen

    ja jutteli harvaskantaan:

    - Priki 'Kruunun' timperi laivoineen

    on päätynyt kotirantaan.

     

    Minun hetkeni loppuun luetut

    vain vaativat selvitystä.

    Näes, ruumiin tauti on parkinnut,

    mut sielu ei ole kystä.

     

    Sinä laske, suuriko summa jää

    nyt mulle palkkana synnin.

    Luvun ainoon voit sinä vähentää:

    tein työtäni, merta kynnin.

     

    Sami Schlüssel, saksmanni, kuoli pois;

    tein pihviä palleastaan.

    Kuka naisten tuumingit tietää vois...

    mut mies oli miestä vastaan.

     

    Pari vuotta virsiä veisasin,

    luin saarnoja vankilassa.

    Jyvän, kenties kaksikin talletin,

    mut tyhjä on jälleen kassa.

     

    Tosin armon lähteille ohjas mun

    Jim Maynard, pastori hurskas.

    Opin raskaan, kalliilla ostetun

    taas karkausmatka murskas.

     

    Pirun palveluspaikka on Lissabon,

    ei virret viriä siellä.

    Ihan umpikuuro se poika on,

    ken mestariaan ei kiellä.

     

    Eräs pinnari sammui, pirulaut,

    juur' taskua tyhjentäissään.

    Tuli lyödyksi laskematon knock out,

    kun kumpikin oli päissään.

     

    Pako kuunarparkilla Intiaan

    ja sieltä djonkilla Kiinaan.

    Omatunto jos rupes soimaamaan,

    se sai taas sammua viinaan.

     

    Eräs nuori, ruskea Elsi-Maj,

    yölintuja Liverpoolin,

    kotinurkat tähteni jättää sai,

    sen Lontoon-Frankilta kuulin.

     

    Kadunnumeron muistin ma tallettaa

    ja muunkin tärkeän tarkkaan.

    Pidä huoli, että hän sanan saa

    ja säästöni viime markkaan.

     

    Elonpäivät raukalla silläkin

    on olleet katkeran karvaat.

    Mitä tuosta turhia kertoisin:

    kai kaiken muun sinä arvaat.

     

    Ovat pienet syntini tuhannet;

    ei niiss' ole kertomista.

    Mua köykäiseksi jos katso et,

    niin antanet ehtoollista.

     

    Ja hän kuoli. Ulappa kirkastui.

    Kohos poutana päivä uusi.

    Alus uljas satamanlahteen ui

    ja vitkaan luotsia huusi. 


    -Heikki Asunta-

    Pirkon mielisäkeitä
  • Hymyilevä Apollo

    Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,

    kun vaan se työtä on oikeaa

     ja kun sitä palkan et tähden tee

    työ riemulla palkitsee.

     

    Ote Eino Leinon runosta Aurinkolaulu

  • Aforismeja

    Sanat ovat voimakkain ihmiskunnan käyttämä huume.


    -Rudyard Kipling-


    Jokaisen kirjan takana ovat kaikki sitä ennen kirjoitetut kirjat.


    -Anthony Burgess-
    Kevättä rinnassa
  • Lasten runot

    Tänään on juuri oikea aika

     muurahaisen lentää kuuhun

     ja tehdä siellä semmoinen taika

     että namusia sataa suuhun


    -Kirsi Kunnas, Tiitiäisen satupuu-

  • Rannalla

    Ihanat vaaleat pilvet

    liukuvat taivaalla.

    Hiljaa ja lumoavasti

    laulaa ulappa.


    Aaltojen hyväilyistä

    hiekka on väsynyt.

    Tulisit aivan hiljaa

    tulisit juuri nyt –


    -Saima Harmaja-

    17.3.1930

  • Kevät

    Se pulppuaa purona puitten alla

     se livertää leivona taivahalla.

     Se sinkoaa silmiini säihkyvän säteen

     se kasvattaa kukkasen kulkijan käteen.

     

    Se laineena laulaa, se käkenä kukkuu,

     se itkee ja nauraa, valvoo ja nukkuu.

     Se utuisen unelman onnesta antaa

     se lempeä lupaa, se kaihoa kantaa!


    -Annikki Kujala-


Sivuston suunnittelu ja toteutus: Idearäätäli